Lippukuntaposti 1/2021

Partiokevät 2021 ja muutot

Partiokevät alkaa ryhmillä oman johtajiston ilmoittamana ajankohtana Tuulensuussa. Sääolosuhteiden ja ohjelman salliessa partio pidetään ulkona johtajien ohjeistuksen mukaan. Seuraamme koronarajoituksia ja -ohjeistuksia toiminnassa. Lippukunnan kevään yhteistapahtumat listattu viestin lopussa. 

 

Kevään aikana muutamme Tuulensuusta taustayhteisömme uusiin toimitiloihin Keulan/S-Marketin rakennukseen. Lippukunnan varasto muuttaa myös kevään aikana uusiin tiloihin keskustassa. 

 

Tammikirkko ja lupauksenanto

Tammikirkko on peruttu vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Korvaava lupauksenantotilaisuus järjestetään ulkona Laitilassa 14.2. ja korvaava partiokirkko alustavasti huhtikuussa. Lisätietoja lupauksenantotilaisuudesta tulossa tammikuun aikana. 

 

Uusia johtajia mukaan?

Kaipaamme toimintaamme mukaan uusia aikuisia ja ryhmänjohtajia. Erityisesti syksyn 2021 johtajatilanne näyttää tällä hetkellä huonolta, sillä useat ryhmänjohtajat jäävät pois toiminnasta opiskeluiden ja muiden kiireiden vuoksi. 

Partio on mukaansatempaava harrastus myös aikuiselle eikä harrastuksen aloittamiseen tarvita aikaisempaa partiokokemusta. Partiossa pääset kehittämään aivan uusia puolia itsestäsi ja samalla saat hyvää vastapainoa työelämälle. Tutustut uusiin ihmisiin, pääset kokemaan ja oppimaan uutta, pitämään hauskaa ja olemaan samalla iso apu ja ilo monen lapsen ja nuoren elämässä. Partio on joustava harrastus, jonka voit muovata itsellesi sopivaksi ja omannäköiseksi. Voit itse määritellä kuinka paljon tahdot antaa aikaasi partiolle ja mitä haluat partiossa tehdä. Partiossa on lukematon määrä erilaisia tehtäviä eli pestejä – ja millaista pestiä ei vielä ole, sellainen pystytään keksimään. 

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Karoliinaan (karoliina.lintunen1@gmail.com)

 

Alkuvuoden ja kevään tärkeät päivämäärät

13.2. Kylmääki 2.0 -talvikisat Kaarinassa tarpojille, samoajille ja vaeltajille

14.2. Lupauksenantotilaisuus Laitilassa

17.4. Seikkailijoiden ja tarpojien partiotaitokilpailu Riimu

25.4. Partioparaati Turussa

?. 4. Partiokirkko Laitilassa (ajankohta tarkentuu myöhemmin) 

8.5. Sudenpentujen partiotaitokilpailu Kaarinassa

23.5. Lippukunnan kesäpäivät Laitilassa

10.-17.6. Otava2020

2.-4.7. Sudenpentujen kesäleiri Laitilassa

 

Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa, niin pääset näkemään, millaista toimintaa lippukunnassamme on. 

 

Instagram: laitilanlumikit

Facebook: Laitilan Lumikit

Nettisivut: https://laitilanlumikit.lippukunta.fi

 

Hyvää partiokevään alkua!

Lumikkien johtajisto